Bioner on
Tampereen Teknillisen Yliopiston
Biotekniikan koulutusohjelman opiskelijoista koostuva ammattiainekerho.
Olemme
TTY:n Ylioppilaskunnan
alayhdistys, ja toimimme samalla tavoin kuin
muut yliopistomme teknilliset ainejärjestöt, killat.
Kerhomme on perustettu syksyllä 2005.
Nuoren ikämme vuoksi emme vielä voi olla kilta, mutta kiltautumiseen
vaadittava 5 vuoden toimintakokemus täyttyy syksyllä 2010.
Miten jäseneksi?
Jäseneksi liittyminen onnistuu ottamalla yhteyttä tiedostusvastaavaamme
sähköpostilla, ja kysymällä lisäohjeita.
Näille sivuille on koottu erilaista materiaalia menneestä,
meneillään olevasta ja tulevasta toiminnastamme.
Hyviä selailuhetkiä!
Ylläpito
Tapahtumakalenteri
Tänään on:
Sunnuntai, 5.9.2010
Kello: 01:25.
Noin viikon sisällä olevat tapahtumat ovat tummalla pohjalla.
Päivää klikkaamalla saa kyseisen päivän tapahtumat korostettua.
5-VUOTISJUHLAT!
Tätä et voi missata! Bionerin tähän mennessä suurimmat, hienoimmat, mahtavimmat ja upeimmat, siis järisyttävän hienot vuosijuhlat! Bioner täyttää viisi vuotta, ja vielä saa jännätä, mutta todennäköisesti myös siirtyy kunnioitettavien kiltojen joukkoon TTYn kuopuksena.
Bileet MIKin kanssa Huumassa
Jo toista kertaa järjestettävät Firman pikkujoulut tulevat jälleen! Iske sihteeri tai nuoleskele pomoa, saatat saada ylennyksen tai potkut!
Muistatteko vielä niitä aikoja, kun raksatalon käytävällä oli atk-luokka RH203..?
No en muista minäkään. :D Sellainen siinä kuitenkin oli, ja sen lakattua olemasta 3 vuotta sitten, on tulostamista varten jouduttu hölkkäämään vihreämmille ruohomaille, putken toiselle puolelle, Sähkötaloon.
Enää ei tarvitse!
Rakennustalossa on nyt opiskelijoiden kulkuoikeuksilla ja proffan tunnuksilla käytössä uusi Windows-luokka RM205. Koneet on varustettu kaikilla herkuilla, ja luokassa on käytössä myös Juveneksen tulostin.